Ingmar Gustafsson ja Ted Lönnroos.
Kuva: Liini Laes
UUTINEN, 21.2.2023
VUODEN MATKAILUTEKO -TUNNUSTUS RISTEILYVARUSTAMO J.L. RUNEBERGILLE
Porvoon matkailuoppaat r.y. antoi Vuoden matkailuteko -tunnustuksen kansainvälisenä matkailuoppaan päivänä varustamo J.L. Runebergille ansiokkaasta, pitkäjänteisestä ja peräänantamattomasta työstä elämyksellisten risteilypalvelujen tarjoajana Helsingissä ja Porvoossa.
Jo 38 vuotta sitten porvoolaiset merikarhut Ted Lönnroos ja Ingmar Gustafsson päättivät, että silloin huonossa kunnossa ollut moottorialus Runeberg olisi pelastettava. Yhdessä vapaaehtoisten kanssa laiva
kunnostettiin, minkä jälkeen risteilyt käynnistyivät. Laiva on seilannut lähes 40 vuotta, kuljettaen yhteensä
arviolta lähes 350 000 matkustajaa. Monina vuosina matkustajia on ollut yli 20 000. Kuluvana vuonna 111
vuotta täyttävä Runeberg-laiva on myös porvoolaisen merellisen kulttuuriperinnön ilmentymä. Varustamon toiminnalla on siten ollut ja tulee jatkossakin olemaan merkittävä vaikutus Porvoon matkailulle.
”Tänä vuonna yhdistyksellämme on ilo ojentaa Vuoden matkailuteko -tunnustus Tedille ja Ingmarille,
joiden Runeberg-laiva on ollut upea merellinen mainos kaupungillemme vuosikymmenien ajan. Nykyajan
hektisestä elämäntyylistä poiketen matkailijat pääsevät nauttimaan vanhan ajan hitaasta matkustamisesta
saapuessaan laivan kotisatamaan Porvooseen.”, toteaa yhdistyksen puheenjohtaja Mia Salonen.
Varustamo selvisi haasteellisista koronapandemian vuosista, mutta vaikeudet eivät päättyneet siihen. Viime kesänä liikennöintiä viivästytti konerikko. Kaksikko Ted ja Ingmar eivät kuitenkaan luovuttaneet, vaan tuumasivat: ”Joskushan on oltava huonoin kesä”. Loppujen lopuksi he onnistuivat saamaan
mittatilaustyönä valmistetun osan Espanjasta ja liikennöinti pääsi käynnistymään. Tulevana kesänä m/s J.L.
Runeberg liikennöi jälleen Helsingin ja Porvoon sekä Helsingin ja Loviisan välillä sekä järjestää
tilausristeilyjä.
Kansainvälistä matkailuoppaan päivää (International Tourist Guide Day) vietetään jo 24. kerran.
Tapahtumasta päätettiin matkailuoppaiden maailmanjärjestön, World Federation of Tourist Guide Association, järjestämässä kongressissa Kyproksella Nikosiassa helmikuussa 1989.
FAKTA
Vuoden matkailuteko -palkinnot: