Tietoa yhdistyksestä

Porvoon Matkailuoppaat 

Matkailijoiden suosimassa Porvoossa auktorisoidun paikallisoppaan tunnistaa helposti rintapielen Guide-merkistä ja pirteästä punaisesta jakusta.

Vuonna 1964 perustetussa yhdistyksessämme on tällä hetkellä yli 50 jäsentä. Opaskoulutus on kaikille sama, mutta jokainen meistä kertoo kaupungin historian ja nykypäivän omalla tavallaan yksilöllisesti kulloisenkin ryhmän huomioiden. Joukkoon mahtuu laajasti kielitaitoa. Pystymme opastamaan 10 kielellä, suomen, ruotsin ja englannin lisäksi tanskan, viron, venäjän, saksan, ranskan, italian, espanjan ja puolan kielillä.

Yhteishenkeä ja ammatillista osaamista edistämme vuosittain useilla koulutus- ja tutustumistilaisuuksilla. Pääasiallista toimintaa toteutamme järjestämällä opastettuja kävelykierroksia Porvoossa mielenkiintoisista ja vaihtelevista aihepiireistä niin matkailijoille kuin paikkakuntalaisillekin.

Opastusteemoihin ja aikatauluihin voi tutustua näillä sivuilla. Myös yhteistyökumppanimme Porvoo Tours välittää oppaita ja laatii ryhmille erilaisia mielenkiinnon mukaisia matkaohjelmia Itä-Uudenmaan alueella.

Hallitus 2023

Mia Salonen, puheenjohtaja 
Päivi Kippo-Edlund, varapuheenjohtaja 
Marina Nyholm, rahastonhoitaja
Liini Laes, sihteeri
Ida Lindström, tuotekehitys draama, jäsentapahtumat, kirjasto
Tytti Mäntyoja, jäsenasiat
Katja Kurki, tuotekehitys ja opastukset

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram