Tällä interaktiivisella kierroksella kuljemme etapilta toiselle Porvoossa paikoissa, jotka liittyvät Fredrika Runebergiin. Samalla avautuu näkymä 1800-luvun elämään, naisen asemaan ja Fredrikan omiin ajatuksiin ja hänen kirjoittamiseensa.
Aika ajoin pysähdymme tekemään pieniä kirjoitustehtäviä – herättelemään luovuutta ja antamaan mielikuvituksen liikkua vapaasti historian inspiroimana.
Kierrokseen voidaan lisämaksusta yhdistää käynti Runebergin kodissa.
Reitti kulkee Porvoon vanhasta kaupungista empirekaupunginosaan ja myös epätasaisilla osuuksilla, joten se on vaikeakulkuinen liikuntaesteisille, mutta reittiä voidaan myös muokata toiveiden mukaan.
Tuula Lukić
Kielet: suomi
+358 40 707 8197
tuula.lukic(a)tuulet.fi
Lisätiedot, hinnat:
www.tuulet.fi
Tervetuloa elämyksellisille kävelykierroksille tiistaina 6.5.2025!

Suomen Matkailuoppaiden päivää vietetään 6. toukokuuta, ja sen kunniaksi eri puolilla Suomea järjestetään paikallisia opastettuja kierroksia - myös Porvoossa.
Tänä vuonna juhlapäivä nostaa esiin suomalaisen matkailun uudet trendit. Muun muassa yksilölliset elämykset ja paikallistuntemuksen arvostaminen ovat nousussa, ja matkailuoppailla on tärkeä rooli näiden ilmiöiden edistämisessä.
Perinteisten kaupunki- ja historiakierrosten lisäksi suosiotaan kasvattavat teemalliset ja vuorovaikutteiset kierrokset. "Opastetut kierrokset ovat muuttuneet enemmän elämyksiksi kuin pelkäksi faktatiedon jakamiseksi", kertoo Suomen Opasliiton puheenjohtaja Ulla Laukkala.
Porvoossa draamalliset ja tarinalliset teemaopastukset ovat tuttuja jo usean vuoden ajalta – olemme olleet ajan hermolla jo pitkään ja vastanneet niin suomalaisten kuin ulkomaalaisten matkailijoiden odotuksiin ja toiveisiin.
Viime kesänä ylivoimaisesti suosituin "Kujilla kuultua, kaduilla nähtyä" -opastus vei mukanaolijat juorujen ja sivukujien tunnelmiin. Myös perinteinen, Porvoon historiaa valaiseva vanhan kaupungin kävelykierros kiinnostaa aina yhä uusia tulijoita, ja tähän varaudumme tulevanakin kesänä. Lisäksi kierros Näsinmäen hautausmaalla kiehtovine henkilötarinoineen jatkaa valikoimissa. Tutustu tästä linkistä kesän opastuksiin ja aikatauluihin.
Suuntaamme jo nyt katseemme kohti kesää ja toivotamme niin porvoolaiset kuin muualta tulevat tervetulleiksi kierroksille Suomen matkailuoppaiden päivänä tiistaina 6.5.2025. Järjestämme neljä vaihtoehtoista kävelykierrosta vanhassa kaupungissa.
Lähdöt Vanhan raatihuoneen edestä, Jokikatu 45:
(kierros ei sovellu liikuntaesteisille)
Lähdöt Porvoon tuomiokirkolta, Kirkkotori 1, Pikkukirkon puolelta:
Kaikki lähdöt ovat klo 18. Kierros kestää noin 1 – 1,5 tuntia.
Normaalihinta 10,-/henkilö.
Ota ystävä mukaan, sillä yhdistys tarjoaa juhlapäivänä kierroksen kahdelle yhden hinnalla!
Maksu käteisellä (mieluiten tasaraha) tai MobilePay numeroon 60182.
Ajankohtaiset tiedot: facebook.com/porvooguides/
Lisätiedot puh. 040 707 8197

Kujilla kuultua, kaduilla nähtyä -kierros
suomeksi ja ruotsiksi lähtee Raatihuoneentorilta
Opastetulla kävelykierroksella kuullaan kaupungissamme vaikuttaneiden henkilöiden kiehtovia elämäntarinoita ja tutustutaan ikiaikaisiin muistomerkkeihin vuonna 1789 perustetulla hautausmaalla. Näsinmäellä voi tuntea koko ihmishistorian läsnäolon ja ajankulun.
Näsimäen tarinoita on yksi Porvoon oppaiden suosituimmista kierroksista. Kesällä järjestämme hautausmaakierroksia suomeksi ja ruotsiksi. Lähtö on hautausmaan pääportilta (Näsinmäentie 8) ja hinta 10€/hlö, maksu paikan päällä käteisellä tai MobilePayllä.
Voit myös kysyä mahdollisuutta varata kierros yhdistyksemme kautta toivottuna ajankohtana.
Lisätietoja: info@porvooguides.fi
Lisäksi oppaan voi varata Porvoo Toursilta:
www.porvootours.fi/yhteystiedot/
+358 19 574 2200
porvootours@porvootours.fi
Kierroksella sukelletaan Vanhan Porvoon kujien elämänmenoon menneinä vuosisatoina ja kuullaan mm. miten ruttoa ja rottia vastaan on taisteltu, missä sijaitsi Porvoon Shanghai, mistä kadut ovat saaneet nimensä ja kuka oli kyydissä, kun Porvoossa nähtiin ensimmäinen auto.
Oppaat, joilta kierroksen voi varata suoraan:
Jaana Lehtiö (suomi) - @jaana_lehtio
Ida Lindström (suomi) - hullunahistoriaan.fi / ida.lindstrom(a)viapori.fi
Tuula Lukic (suomi) - tuulet.fi / tuula.lukic(a)tuulet.fi
Birgitta Palmqvist (suomi ja ruotsi) - birgittapalmqvist.fi / birgitta.palmqvist(a)artistiko.fi
Varaukset myös:
Porvoo Tours
www.porvootours.fi/yhteystiedot/
+358 19 574 2200
porvootours@porvootours.fi
Porvoon kaupunkikuvaa hallitsee majesteettinen keskiaikainen kirkko, jonka värikkään historian rovasti Aino Mäki-Punto tuntee läpikotaisin. Kierros alkaa hartaudella, jossa Aino soittaa virren uruilla. Mitä Aino ei tiedä Porvoon pyhäköstä, ei ole tietämisen arvoista.
Opas: Aino Mäki-Punto
Kielet: suomi
Varaukset:
Porvoo Tours
www.porvootours.fi/yhteystiedot/
+358 19 574 2200
porvootours@porvootours.fi
Porvoo kielellä
Mitä ihmiset söivät ja joivat keskiajalla ja miten se näkyy tämän päivän resepteissä? Keitä ovat ja olivat paikalliset keittiömestarit ja ruokavaikuttajat ja heidän erikoisuutensa? Oppaan seurassa kuulet juttuja nykyisestä ja menneestä sekä päivän trendeistä. Kattaus Porvoon ruokamaailmaa!
Foodie tour in Porvoo
Kävely ja tarinoita Porvoon ruokaskeneltä, kesto 1 h.
On demand, elo-joulukuu.
Opas: Liisa Wallenius
Kielet: suomi, ruotsi ja englanti
Varaukset: Porvoo Tours
www.porvootours.fi/yhteystiedot/
+358 19 574 2200
porvootours@porvootours.fi
Veistosten, patsaiden ja muistomerkkien kautta avautuu mielenkiintoinen näkymä historian kuohuihin ja Porvoon taitelijapiireihin ei aikakausina. Tutustumme noin kymmeneen ulkona olevaan taideteokseen, niiden taustoihin, tekijään ja itse kohteeseen.
Tuula Lukić
Kielet: suomi
+358 40 707 8197
tuula.lukic(a)tuulet.fi
www.tuulet.fi
Birgitta Palmqvist
Kielet: suomi ja ruotsi
+358 400 690 225
birgitta.palmqvist(a)artistiko.fi
birgittapalmqvist.fi/fi/
Varaukset myös:
Porvoo Tours
www.porvootours.fi/yhteystiedot/
+358 19 574 2200
porvootours@porvootours.fi
Vuonna 1897 kreivi ja taiteilija Louis Sparre perusti Porvooseen Iris huonekalu- ja keramiikkatehtaan. Iris-tehtaan lisäksi kuulet tällä designopastuksella Tove Janssonista ja Saara Hopeasta sekä monesta muusta. Uudempaa muotoilua edustaa Valtiopäivätriptyykki, joka osuu kävelyreitin varrelle. Huom! Museon sisäänpääsymaksu lisätään opastuksen hintaan.
Opas: Birgitta Palmqvist
Kielet: suomi ja ruotsi
+358 400 690 225
birgitta.palmqvist(a)artistiko.fi
birgittapalmqvist.fi
Varaukset myös:
Porvoo Tours
www.porvootours.fi/yhteystiedot/
+358 19 574 2200
porvootours@porvootours.fi
Opastuksella tutustutaan elinkeinoihin ja yrittäjyyteen Porvoon historian saatossa, aina viikinkien vierailuista saksalaismarkkinoihin, käsityöammateista viinan myyntiin ja naisten elinkeinoihin.
Opas: Birgitta Palmqvist
Kielet: suomi ja ruotsi
+358 400 690 225
birgitta.palmqvist(a)artistiko.fi
birgittapalmqvist.fi
Varaukset myös:
Porvoo Tours
www.porvootours.fi/yhteystiedot/
+358 19 574 2200
porvootours@porvootours.fi
Soiva opastus on eräänlainen liikkuva konsertti, kävelykierros, jossa elävä musiikki on isossa roolissa. Sello, paimenhuilu ja kampiliira soivat muun kerronnan ohella ja avaavat näin uudenlaisia ikkunoita kaupunkimme rikkaaseen historiaan: minkälaista musiikkia 1809 Porvoon valtiopäivien aikaan soitettiin? Minkälainen olisi voinut olla se katrilli, jonka pyörteissä Ulrika Möllersvärd pudotti viuhkansa? Entä millaisia sävelmiä täällä olisi voinut soida 800 vuotta sitten? Soiva opastus voidaan toteuttaa kesällä sään salliessa kävelykierroksena tai konserttimuotoisena tapahtumana mihin vuodenaikaan tahansa. Lapsille, perheille ja koululaisryhmille on tarjolla heille erikseen räätälöity Lasten soiva opastus. Tapahtuman toteuttavat muusikot Kirsi Ojala, Louna Hosia ja Kirsi Vinkki. Kysy lisätietoja!
Varaukset:
kirsikka.ojala(a)gmail.com
tai
Porvoo Tours
+358 19 574 2200
porvootours@porvootours.fi
Tiedätkö miltä luonnonsävelhuilu ja munniharppu kuulostavat? Lähde mukaan musiikilliselle aikamatkalle Vanhan Porvoon sydämeen. Vien kuulijat Vanhalle Raatihuoneentorille, keskiaikaisen kirkon mäelle ja värikkäiden puutalojen reunustamille kujille. Kuulet pienen kaupungin suurista hetkistä vuosisatojen varrella, nykypäivää unohtamatta. Elävä musiikki antaa oman säväyksensä tälle kävelykierrokselle.
Opas: Kirsi Ojala
kirsikka.ojala(a)gmail.com
kirsiojala.com
tai
Porvoo Tours
+358 19 574 2200
porvootours@porvootours.fi